Internet

Internet (netti) on maailmanlaajuinen toisiinsa kytkettyjen tietoverkkojen järjestelmä, joka käyttää internet-protokollaa (TCP/IP) yhdistämään tietoteknisiä laitetta toisiinsa. Se on tietoverkkojen tietoverkko, joka koostuu eri kokoisista miljoonista yksityisistä, julkisista, akateemisista, liike-elämän sekä valtiohallintojen tietoverkoista, jotka kytkeytyvät toisiinsa erilaisten teknisten laitteistojen avulla (esim. langattomat ja optiset verkkoteknologiat). 

Internetissä on laaja valikoima erilaisia tietovarantoja ja -palveluita, kuten esimerkiksi web-sivut, sähköposti, puhelinpalvelut, nettipelit ja tiedostojen jakamiseen käytetyt vertaisverkot. Rajoitetummassa teknisessä merkityksessä “internet” tarkoittaa mitä tahansa TCP/IP-protokollaperhettä käyttävää verkkoa, vaikka se ei olisi yhteydessä maailmanlaajuiseen Internetiin.

Mobiiliaikuinen ja digiajan vapaa-aika vuonna 2022

Me kaikki tiedämme, että aikuisten vapaa-ajan tekeminen on muuttunut valtavasti aina lähtien sieltä 80-luvun kotitietokoneiden ja konsoleiden tulosta tähän päivään saakka. Muutoksen taustalla on niin teknologian kehittyminen kuin myös yhteiskunnallinen kehittyminen varsinkin Euroopassa, missä viimeiset 40 vuotta suurin elämään liittyvä muutos ... lue loppuun Näytä lisää...

Miten löytää paras nettikasino?

Nettikasinolla pelaaminen on Suomessa nykyään jo suurin piirtein yhtä suosittua kuin huoltoaseman slottien räpeltäminen. Iso osa markkinasta on valunut nettiin monestakin syystä. Esimerkiksi tavanomaista paremmat palautusprosentit, huimat kasinobonukset ja pelien suurempi monipuolisuus ovat omiaan vetämään porukkaa verkkoon kuin Pietari Raamatussa konsanaan. ... lue loppuun Näytä lisää...

Bitcoin-kasinot – oppaasi kryptoilla pelaamiseen

Bitcoin-kasinot ovat yksi viimeisimmistä lisäyksistä nettipelien maailmaan. Ne toimivat täsmälleen samalla tavalla kuin tavalliset nettikasinot, mutta perinteisen valuutan sijaan pelaajat pelaavat Bitcoinilla tai muilla kryptovaluutoilla. Kryptokasinot ovat olleet nousussa jo muutaman vuoden ajan, kun yhä useammat ihmiset ovat alkaneet käyttää Bitcoinia ... lue loppuun Näytä lisää...

Tutustu uuteen Turtle Beach Fuel Dual Controller -latausasemaan ja kuuloketelineeseen Xboxille!

Turtle Beachin uusi Fuel Dual -latausasema tuo virtaa kahdelle Xbox Series X|S:n langattomalle Xbox-ohjaimelle ja tarjoaa kätevän kuulokkeiden säilytystilan 10. marraskuuta 2022 – Myydyimpien pelikuulokkeiden ja -tarvikkeiden valmistaja Turtle Beach Corporation (Nasdaq: HEAR) on paljastanut uudet Turtle Beach® Fuel Dual -ohjainlatausaseman ... lue loppuun Näytä lisää...

Miten löytää parhaat nettikasinot?

Markkinat ovat tätä nykyä pullollaan erilaisia kasinosivustoja, sillä rahapelaamisen sekä nettipelaamisen susion kasvaessa tarjolle on tullut lähes päivittäin uusia pelipaikkoja. Tätä nykyä kasinosivustoja löytyykin verkosta useita tuhansia, mutta suinkaan kaikki niistä eivät ole yhtä laadukkaita keskenään – se on fakta. Mistä ... lue loppuun Näytä lisää...

Vastuullista taloudenhallintaa syksyllä 2022

Tuleva syksy ja talvi tulevat olemaan kotitalouksille haasteellista aikaa hintojen nousun vuoksi. Se että sähkönhinta nousee, ei ole ainoa ongelmakohta, vaan kaikkien arkisten menoerien kulut nousevat. Kaikilla ei kuitenkaan ole oman työnsä kautta mahdollista ansaita enempää, joten on aika etsiä omasta ... lue loppuun Näytä lisää...

Roccatin Vulcan II optinen näppäimistö ja Syn Max Air langattomat 3D-äänikuulokkeet markkinoille

Maailman kaunein näppäimistö, Vulcan II Max yhdistää ROCCATin TITAN II -optisten kytkimien ja maailman ensimmäisten kaksois-LED-älynäppäinten suorituskyvyn, nopeuden ja toiminnallisuuden brändin palkittuun näppäimistön muotoiluun. Syn Max Air yhdistää luokkansa parhaan audion ja korkeimman mukavuuden, ja Turtle Beachin suunnittelemat patentoidut peliääniominaisuudet ROCCATin ... lue loppuun Näytä lisää...

Jimm’s PC-Storen vinkit pelaajien tietoturvaan

Suomen johtava räätälöityjen tietokoneiden valmistaja ja tietotekniikan verkkokaupan pioneeri Jimm’s PC-Store julkaisi tietoturvavinkkejä pelaajille. Riittävä omasta tietoturvasta huolehtiminen on yksi ajankohtaisimpia ja laiminlyödyimpiä aiheita. Riski joutua verkkorikollisuuden kohteeksi on alati kasvava uhka ja siksi on tärkeää tunnistaa verkossa liikkuvat uhat ja ... lue loppuun Näytä lisää...

Lenovon pika-ale – onko tarve uusille laitteille

FLASH SALE Suosittujen laitteiden pika-ale! Huipputarjouksia kaikista Lenovon laitteista 3 päivän ajan. Osta 14.-16.9., niin saat jopa 30% alennusta! Up to 25% off on selected products Hyödynnä Lenovo-opiskelijakaupan ainutlaatuisia opiskelija-alennuksia.Rekisteröidy, jotta voit hyödyntää: Opiskelijoille, opettajille, kouluille ja koulutusorganisaatioille suunnattuja erikoistarjouksia ja ... lue loppuun Näytä lisää...

Platinum Egg tuo suositun japanilaisen Web 3.0 -pelin Concordiumiin

Platinum Egg, suosittu japanilainen peliyhtiö, on ilmoittanut Web 3.0 -pelinsä CrossLinkin tulevasta integroinnista Concordium Blockchainiin. Tämän kumppanuuden avulla Platinum Egg helpottaa heikon kryptovaluuttalukutaidon omaavien ihmisten oloa turvalliseksi liittyessään kryptoavaruuteen.  “Toinen kryptovaluuttojen näkökohta, joka on estänyt sen laajan integraation Japanissa, on ollut ... lue loppuun Näytä lisää...

Jokaisen pelaajan haaveesta tulee totta – The Shrimp on kaikki mitä tarvitset!

Erittäin kompakti mekaaninen pelinäppäimistö, joka vapauttaa sinut valtavasta ja epämukavasta näppäimistöstäsi. Anna itsellesi vapaus sijoittaa kätesi haluamallasi tavalla tämän himputin söpön tilansäästäjän avulla. The Shrimp™ mahdollistaa kunnollisen ergonomian. Ei enää näppäimistön, käsien ja hartioiden vääntelyä hankaliin kulmiin sopivan peliasennon löytymiseksi. The ... lue loppuun Näytä lisää...

TURTLE BEACHIN PALKITTU STEALTH 700 GEN 2 MAX JA STEALTH 600 GEN 2 MAX -SARJAN LANGATTOMAT PELIKUULOKKEET PLAYSTATIONILLE ENNAKKOTILATTAVISSA NYT

Johtava pelitarvikevalmistaja Turtle Beach Corporation (NASDAQ: HEAR) on julkistanut uudet PlayStation™-mallit myydyimmän pelikuulokemerkin palkituille langattomille Stealth 700 Gen 2 MAX-, Stealth 600 Gen 2 MAX- ja Stealth 600 Gen 2 USB -pelikuulokkeille. Ensiluokkaiset Stealth 700 Gen 2 MAX ja Stealth 600 ... lue loppuun Näytä lisää...

Jimm’s PC-Storen vinkit elektronisten laitteiden ukkos- ja myrskyvahinkojen välttämiseksi

Suomen johtava räätälöityjen tietokoneiden valmistaja ja tietotekniikan verkkokaupan pioneeri Jimm’s PC-Store tarjoaa vinkkejä elektronisten laitteiden ukkos- ja myrskyvahinkojen välttämiseksi. Ukkosvahingot ovat jokakesäinen riesa. Ukkosen aiheuttamat vahingot elektronisiin laitteisiin liittyvät yleensä ylijännitteeseen. Salama voi iskeä esimerkiksi sähkölinjoihin, joita pitkin virtapiikki voi edetä ... lue loppuun Näytä lisää...

Älykoti ja turvallisuus

Kotimme ovat kehittyneet valtavasti viimeisten vuosikymmenten, ja varsinkin viimeisten vuosien aikana. Toki koti on yhä talo, jossa on neljä seinää, mutta lähes kaikki seinien sisällä onkin sitten muuttunut. Samalla ovat myös elämäntapamme muuttuneet kovinkin paljon – vai koska viimeksi olet itse ... lue loppuun Näytä lisää...

gamigo panostaa ilmastoon

gamigo liittyy Playing for the Planet Allianceen ryhtyäkseen toimiin planeetan hyväksi yhdessä yli 35 peliyrityksen kanssa. Hampuri, 30. toukokuuta 2022 – gamigo on ylpeä voidessaan ilmoittaa, että siitä on tullut Playing for the Planet Alliancen jäsen, mikä on videopeliteollisuuden yhteinen pyrkimys ... lue loppuun Näytä lisää...

Pelit ja musiikki mobiiliaikakaudella

Siinä missä musataivaalla voi bändistä tai laulajasta tulla tähti jo yhdellä hitillä, ei pelien maailmassa yksittäinen väläys pelien tähtitaivaalla riitä – ei varsinkaan jos kyse on mobiilipelaamisesta. Mobiilipelaaminen on 2020-luvulla eniten kasvava pelaamisen muoto, ja uusia mobiilipelejä tulee viikoittain markkijoille ja ... lue loppuun Näytä lisää...

Oletko kotikokki vai tilaatko ruoan kotiin?

Kotikokkaus on trendi – joka on lisääntynyt television erilaisten kokkaus- ja leivontaohjelmien myötä. Me saamme nykyään seuranta niin tavisten kuin tähtien taisteluita erilaisissa kokkaustehtävissä tai kakkujen parissa. Näiden lisäksi tarjolla on mitä erilaisempia ruoka– ja ruokamatkailuohjelmia, joiden kautta myös sen lähikaupan ... lue loppuun Näytä lisää...

Huippunopea kiinteä nettiyhteys saatavilla 60 % kotitalouksista

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin keräämien tietojen perusteella 60 prosentilla suomalaisista kotitalouksista oli vuoden 2021 lopussa mahdollisuus ottaa käyttöön latausnopeudeltaan 1 gigan kiinteä nettiyhteys, yli 70 prosentilla oli saatavilla 100 megainen kiinteä nettiyhteys. Alueellisesti saatavuudessa on eroja kaupunkien ja maaseudun välillä – ... lue loppuun Näytä lisää...

TURTLE BEACHIN TÄYSIN UUDET PREMIUM LANGATTOMAT PELIKUULOKKEET XBOXILLE SAATAVILLA SUOMESSA

Johtava pelitarvikkeiden toimittaja Turtle Beach Corporation (NASDAQ: HEAR) julkisti tänään, että täysin uudet Xboxille suunnitellut Turtle Beachin Stealth 700 Gen 2 MAX, Stealth 600 Gen 2 MAX ja Stealth 600 Gen 2 USB –sarjan langattomat pelikuulokkeet ovat nyt myynnissä osallistuvilla jälleenmyyjillä ... lue loppuun Näytä lisää...

Ekologisuus, vihreä tulevaisuus ja omat valintasi

Jokainen meistä voi tehdä oman osansa tulevaisuuden eteen. Ja jos meillä on omia lapsia, on osittain myös oma velvollisuutemme kertoa heille ja näyttää heille omalla tekemisellä, miten nykyaikana voi jo ottaa omissa toimissaan tulevaisuuden ja tämän maapallollemme huomioon. Vaikka maailman rikkain ... lue loppuun Näytä lisää...

Celebrate Carnival 2022 sekä Budgies ovat palanneet – Budgie Carnival Celebration muodossa

Hampuri, 13. huhtikuuta 2022 – gamigo on iloinen voidessaan ilmoittaa, että se on koonnut muhkean kokoelman pelin sisäisiä tapahtumia, tehtäviä ja esineitä “Budgie Carnival Celebration” -tapahtumaan RIFT-fantasia-MMORPG:ssä. Budgie Madness -tapahtuma on jälleen täällä kahden viikon ajan! Hyppää satulaan ja osallistu johonkin ... lue loppuun Näytä lisää...

Tie turvallisempaan ja vastuullisempaan pelaamiseen

Vielä muutamia vuosia sitten nettikasinot vähät välittivät pelaajien omasta vastuullisuudesta tai omastaankaan, kunhan niitä asiakkaita vain riitti, niin tulos oli varma. Kasinoiden toiminta perustuu siihen, että kun kasino saa tarpeeksi asiakkaita pelaajikseen, on tulos varmaa. Kasinoiden kaikki pelit perustuvat onneen ja ... lue loppuun Näytä lisää...

Uusi Burst Pro Air PC-pelihiiri markkinoille

Kevyt, ergonominen, langaton ja täynnä ROCCATin suorituskykyinnovaatioita, jotka on suunniteltu auttamaan pelaajia voittamaan, Burst Pro Air on täydellinen hiirivalinta FPS-pelaajille 31. maaliskuuta 2022 – ROCCAT, Turtle Beach Corporationin (Nasdaq: HEAR) palkittu PC-oheislaitteiden tuotemerkki, on paljastanut uuden Burst Pro Air -hiiren korkealaatuisena ... lue loppuun Näytä lisää...

Vampire: The Masquerade – Swansong -roolipeli vapauttaa vampyyrit maailmaan toukokuussa

PAN Vision Finlandin jakelema ja NACONIn julkaisema Vampire: The Masquerade – Swansong tuo legendaariset roolipelivampyyrit pelikonsoleille toukokuussa. Kulttisuosiota niin pöytä- kuin live-roolipelien parissa nauttiva Vampire: The Masquerade -roolipeli on vuosien saatossa jalkautunut myös videopelien puolelle. Pelisarjan uutta julkaisua on odotettu kuin ... lue loppuun Näytä lisää...

Pieni osa kuluttajista ahmaisee suurimman osan mobiiliverkkojen datasta

Suomen mobiiliverkoissa liikkuvan datan vuosittainen kasvuvauhti on edelleen huimaa. Kansainvälisesti verrattuna olemme mobiiliyhteyksien suurkuluttajia. Mobiilidatan käyttö ei jakaudu käyttäjien kesken tasaisesti, vaan pieni osa käyttäjistä käyttää ison osan tiedonsiirrosta. Nopea 5G-verkko on kasvanut merkittävästi viime syksyn aikana ja kattaa jo yli ... lue loppuun Näytä lisää...

Viihdettä arki-iltaan

Olet varmaan huomannut, että Euroopassa on käynnissä yleinen trendi, mikä on vähentämässä työhön käyttämäämme aikaa. Alankomaissa on jo tullut laki, mikä mahdollistaa työntekijän saavan kolmen päivän työviikon, mikäli hän vain saa tehtyä niiden kolmen päivän aikana 36 työntunnin työpanoksen. Valitettavasti samalla ... lue loppuun Näytä lisää...

Rahapelaaminen ja netti – muutama vinkki ja ohje aloittelijoille

Olet varmasti tietoinen, että ympäri maailman rahapelaaminen vaatii täysikäisyyden. Suomessa se on 18-vuotta, mutta monissa maissa vaaditaan esimerkiksi kasinolle pelaamaan pääsemiseksi joko 21- vuotta tai jopa 24-vuotta ikää. Tiedätkö, miksi se on näin? Kasino- ja rahapelaaminen ovat aikuisten viihdettä ja ajanvietettä, ... lue loppuun Näytä lisää...

Suomalaisten pelaaminen ja sijoittaminen sekä EU-kansalaisuus

Aika-ajoin Suomessa, kuten muissakin EU maissa nousee kansallismielisyys, joka pyrkii erottamaan kansakunnan EU:sta. Valitettavasti vain yhteiskunnat ovat kehittyneet viimeiset vuosikymmenet rakentuen EU-yhteiseen toimintaan, josta irrottautuminen ei olekaan niin helppoa. Yksikään nykyaikainen valtio ei tule toimeen yksinään, vaan jokainen valtio tarvitsee kansainvälistä ... lue loppuun Näytä lisää...

Kasinovisailua – testaa tietosi

Olemme tuottaneet kasinoalalle sisältöä viitisen vuotta ja sinä aikana vastaan on tullut monenmoisia kasinoita ja kasinopelejä. Olemme kirjottaneet niin kasinoarvosteluja kuin peliarvosteluja, ja kokeilleet melkoista määrää eri nettikasinoita – henkilökohtaisesti. Tästä kaikesta on jäänyt melkoinen määrä tietoa yleisesti ottaen kasinopelaamisesta, ja ... lue loppuun Näytä lisää...
Wiser-älykotiratkaisu

Äly tuo mukavuuksia ja mielenrauhaa asujalle – Dekotalo Kuulas tottelee mobiilisovellusta valaistuksen ja valvonnan suhteen

Schneider Electricin Wiser-älykotiratkaisun avulla asuntoon voi toteuttaa erilaisia tilanneohjauksia ja automaatioita. Älykodin hallinta tapahtuu mobiilisovelluksen avulla. Dekotalo Kuulas -asuntomessukohteen koko valaistus on ohjattavissa Wiserin avulla. Kotiin toteutettu kamerayhteys on yhdistetty langattomiin tunnistimiin, joiden kautta järjestelmä lähettää tarvittaessa hälytyksiä käyttäjän kännykkään havaittuaan jotakin ... lue loppuun Näytä lisää...
Samsung nostaa kodin siivouksen rimaa älykkäällä Jet Bot 90 AI+ -robotti-imurilla

Samsung nostaa kodin siivouksen rimaa älykkäällä Jet Bot 90 AI+ -robotti-imurilla

Jet Bot 90 AI+ on maailman ensimmäinen robotti-imuri, jossa on aktiivinen 3D-stereosensori ja Intel AI -tekoäly entistä tarkempaa ja tehokkaampaa puhdistusta varten. Laite on saatavilla Suomessa tämän kesän aikana. Samsung on tuonut markkinoille uuden Jet Bot 90 AI+ -robotti-imurin, joka ensiesiteltiin ... lue loppuun Näytä lisää...
Vuonna 2020 havaittiin 62,6 miljardia kyberuhkaa, joka on 20 prosenttia edellisvuotta enemmän

Vuonna 2020 havaittiin 62,6 miljardia kyberuhkaa, joka on 20 prosenttia edellisvuotta enemmän

Trend Micron vuotuinen tietoturvaraportti auttaa ymmärtämään kyberuhkia ja suojautumaan niiltä vuonna 2021 Trend Micro kertoo havainneensa vuoden 2020 aikana 126 000 kyberuhkaa minuutissa. Erityisesti etätyöntekijät ja kotitoimistot joutuivat koville hyökkäysten määrän kasvaessa 20 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Raportin mukaan erityisesti kotiverkot olivat ... lue loppuun Näytä lisää...